Vaasa ei saa uusia juristeja - miksi kaupunki kampitti omaa yliopistoa?

10.01.2022

Miksi Vaasan kaupunki ei auttanut Vaasan yliopistoa saamaan oikeustieteellistä tiedekuntaa? 😅

Välillä edunvalvonnassa voitetaan ja välillä hävitaan. Tämän parissa on tehnyt syksyn 2021 aikana töitä kabinetissa ja ennen kuin asia tuli julkiseksi. Joulukuussa olisimme tämän voineet nostaa julkiseksi, mutta seurasimme miten tilanne kehittyy. Ilkka-Pohjalainen uutisoi tästä "farssista" lauantaina 18.12.  Ensin päätin, että olen hyvä häviäjä vältän julkista kommentointia. Ilkka-Pohjalainen teki kuitenkin pääkirjoituksenkin tästä ja moni on multa kysellyt, että mitä ihmettä? Siis "kampittiko" Vaasan kaupunki yliopistoa ja esti oikeustieteellisen tiedekunnan synnyn Vaasan yliopiston sisälle? 

Näin muutama sen kokee ja siltä se näyttää. Vaasan kaupunki oli oudossa välissä, kun Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi halusivat juristikoulutusta ja kieliriitaa pelättiin. Vaasan kaupunki päätti kaupunginhallituksessa valtapuolueiden (RKP-KOK-SDP) kanssa, että ei tueta Vaasan yliopiston hanketta. Nyt Åbo Akademi saa juristikoulutksen OTM-paikat. Se ei yllätä, että RKP kampittaa Vaasan yliopistoa. Miksi Vaasassa Kokoomus, vihreät, PS ja SDP eivät puuttuneet tähän? 

Olen julkisoikeuden HTM Vaasan yliopistosta ja Vaasan yliopiston alumni ylpeydellä. Samoilla luennoilla olen ollut Justuksen Tammipiha-filiaalin oikislaisten ja kauppatieteellisen talousoikeuden tyyppien kanssa. Kamuja on käynyt oikiksen Vaasassa. Mä oon nähnyt miten meillä on monta oikeustieteen proffaa, mutta ei omaa tiedekuntaa. Mä haluan tukea Vaasan yliopiston kasvua. 

Keskusta tuki omaa oikeustieteellistä tiedekuntaa Vaasan yliopiston sisälle. Mä lobbasin ja kannatin syksyn lujaa sitä, että Vaasan yliopisto saisi oikeustieteellisen. Vaasan yliopiston rehtori toimi todella asialliseti, kun esitteli hanketta. Perustelut olivat painavat ja lobbausmateriaali laadukas. Muutamat yliopiston hallituksen jäsenet olivat teemassa aktiivisia. Tämä nousi puheeksi monien keskustan kansanedustajien ja ministereiden kanssa. Keskustalta tuli tukea. 

Laitoin meidän Vaasan keskustalaisten ajatukset kaikille kaupunginhallituksen jäsenille ja puolueille Vaasassa meilillä tiedoksi. Valitettavasti selvisi: Vaasan kaupungin johtavat päättäjät eivät alunperinkään tukeneet Vaasan yliopistoa saamaan OTM-koulutusta. Meillä olisi ollut mahdollisuus luoda monen professuurin oikeustieteellinen tiedekunta Vaasan yliopiston sisälle.  Joulukuussa tilanne muuttui oudoksi: Vaasan kaupungin kanta olisi merkittävä asian edistymiselle opetusministeriössä. Tätä keskustalaiset korostivat ja vaativat, että Vaasan on tuettava. Vaasan kaupunki joulukuussa 2021 päätti, että tukea ei tule. Asiaa käsiteltiin kaupunginhallituksen kokouksessa kaksi kertaa. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tolppanen (sdp) puhui muunneltua totuutta, kun väitti medialle, että asiasta ei ollut tarpeeksi tietoa. Tolppaselle asia selitettiin monta kertaa. Kokoomuslaisille yritimme kertoa tästä. Ei löytynyt tukijoita. 

Nyt 2021 ja 2022 vuosien aikana tiedeministeri Antti Kurvinen ja Marinin hallitus tekee "korkeakoulujen alueellistamisen" viimeisiä aaltoja. Poliittinen pelitilanne oli hyvä ja vastuuministeri Kurvinen (OTM) Vaasan vaalipiiristä. Nyt oli se aikaikkuna Vaasan olla liikkeellä yhteisvoimin ja tukea oikeustieteellistä tiedekuntaa Vaasalle. Ei oltu yhteisvoimin. Åbo Akademin kiukkua pelättiin. 

Vaasassa on Helsingin yliopiston Tammipiha-yksikkö, josta Vaasan kaupunki maksaa budjetistaan varakkaalle Helsingin yliopistolle 66 000 euroa vuodessa avustusta. Keskusta nosti tämän Vaasan valtuuston julkisessa budjettikokouksessa marraskuussa 2021 esiin. Onko tässä järkeä? Me säästäisimme veronmaksajien rahaa, jos Tammipihan filiaali siis siirtyisi VY:n toteuttamaksi. Se on mun mielipide, se ei ollut Vaasan yliopiston mielipide.

Yksilölle muutos olisi tragedia, mutta Vaasan elinvoimalle ja Vaasan yliopistolle se olisi uutta piristettä saada juristien koulutus. Tutkintotodistuksissa opiskelijalla vaihtuisi nimi Helsingin yliopistosta Vaasan yliopistoksi. Se ei kaikkia miellyttäisi. Yhteisö kasvaisi ja aloituspaikkoihin olisi tullut korotusta. Vaasan yliopisto haki 50 vuosittaisen aloituspaikan vahvaa omaa yliopistoa. Meillä ei ole Vaasassa tietoja onko Helsingin yliopiston hallituksella strategista tarvetta ylläpitää Vaasan pientä ja erillistä yksikköä enää kauaa. HY:n filiaalissa maisterivaiheen ja gradun tekijöitä on muutamia. Mikä tiedeyhteisö se semmoinen on, jossa on noin 2 henkilötyövuotta töissä ja vain muutamia gradun tekijöitä?

HY:n hallitus haluaa vastustaa korkeakoulutuksen alueellisuutta. Lopetetaanko siis HY:n filiaali Vaasasta 5 vai 10 vuoden päästä? Sen päättää Helsingin yliopiston hallitus lähivuosina. Sille ei Vaasan RKP ja kokoomus ja SDP mahda mitään. Uhka on aito. Kaksikielisten opiskelijoiden oikeudet on toki turvattava, jos siirto onnistuisi ja VY saisi koulutusohjelman.

OTK- ja OTM ja OTT-ohjelmat olisivat olleet Vaasassa ja Vaasan yliopiston toteuttamina vuosikymmeniä. Tätä mallia tuettiin meidän keskustalaisten joukoista. Pohjanmaan yritykset, Seinäjoen kaupunki ja elinkeinoelämä tukivat tätä julkisesti, niin olisi pitänyt Vaasan kaupunginkin tukea. Vaasa ei tukenut. Oikista ei tule. Asian päätti Vaasan kaupunginhallitus eli Vaasan suurimmat puolueet. YLE uutisoi, että OKM ei aloituspaikkoja Vaasan yliopistolle anna. Åbo Akademi ne saa. YLE:n juttu: https://yle.fi/uutiset/3-12264090 

Se harmittaa. Kaikki tuki Vaasan yliopistolle kehittää ja kasvattaa omaa toimintaansa, huolimatta oman kotikaupungin kuntapäättäjistä. Toivon todella, että kokoomuksen, demarien, persujen ja vihreiden edustajat kysyvät omiltaan, miksi tämä tehtiin Vaasan yliopistolle? Maakuntien vahvoja, ketteriä ja työelämäorientoituneita yliopistoja tarvitaan. Keskustalaisena olen niiden puolella. 


Vaasassa ma 10.1.2022

Aleksi Koivisto, HTM