Moi! Mä oon Aleksi. Vaasassa ja valtakunnallisesti vaikutan yhteisöllisyyden, ylisukupolvisuuden ja alueiden ja ihmisten yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Olen 29-vuotias vaasalainen vaikuttaja ja kepulainen kaupunginvaltuutettu. Työskentelen Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtajana ja olen HTM Vaasan yliopistosta. Olen pohjalainen puuhailija, jonka juuret ovat Ähtärissä ja koti Vaasassa.

Kesäkuun 2021 kuntavaaleissa sain 190 ääntä ja tulin valituksi Vaasan kaupunginvaltuustoon. Olen innokas tekijätyyppi. Haluan vaikuttaa, verkostoitua ja kehittää omaa kotikaupunkiani. Töitä en pelkää. Olin tammikuun 2022 historiallisissa ensimmäisissä aluevaaleissa ehdolla. Sain 330 ääntä ja vahvan mandaatin pohjalaisilta äänestäjiltä Vaasassa ja Pohjanmaalla. Aluevaalit olivat meille nuorile ehdokkaille vaikeat, mutta sekä oma että keskustan kannatus nousi Vaasassa. Luottamus tuntuu hyvälle. Sain mandaatin aloittaa varavaltuutettuna aluevaltuustossa ja aloitan työskentelyn yhdyspintajaostossa, jossa pääsen edistämään osallisuuden, järjestöjen ja ennaltaehkäisyn teemoja Pohjanmaan hyvinvointialueella. 


Monelle vaasalaiselle keskustalaiset eivät ole vielä tuttuja. Aluevaaleissa linjamme oli kirkas: emme halua lakkauttaa Gerbyn ja Ristinummen terveysasemia. Haluan olla vaihtoehto Vaasan vanhalle vallalle ja keskittävälle kehitykselle. Yksin se ei onnistu. Siksi välillä haastan ja kiritän valtapuolueita. Kerään Vaasan valtuutettuja ja ehdokkaita yli kieli- ja puoluerajojen pohtimaan asioita uusiksi. Nuorten hyvinvointi, matkailu kehittäminen, kaupunkiympäristön asiat, osallisuus, elikeino- ja vetovoima-asiat, yhdenvertaisuus, lähiruoka, lähipalvelut ja opiskelijoiden asiat ovat mun asialistalla. Vaasalaisena valtuutettuna sain syksylle 2021 sähäkän startin. Kevään 2022 aikana on ollut ilo tehdä ja laittaa asioita liikkeelle valtuustoaloitteilla ja budjettiesityksillä.  


Syksyn 2022 aikana uutena paikkana on vastuu hyvinvointialueen yhdyspintajaostossa. Maksuttoman ehkäisyn kokeilu alkaa Vaasassa ja Pohjanmaalla alle 25 vuotiaille tammikuussa 2023. Sen puolesta tehtiin töitä, hieno panostus nuoriin. Jaostossa nyt laadimme kriteerit maaliskuulle siitä, kuinka sote-järjestöavustukset jaetaan Pohjanmaalla. Siinä on urakkaa ja oon tiivisti mukana järjestöjen näkökulmaa tuomassa.

Eduskuntavaaleissa kampanjoin keskustalaisten puolesta ja kiritin valtuustokaveri Pasi Keskistä eduskuntaan.  😊🍀 Mulle tärkeintä on ollut vetää Suomen Kylät ry:n eduskuntavaalikampanjaa ja saada kaikki päättäjät vakuuttuneeksi, miten tärkeitä kylät, talkookulttuuri ja paikallisyhteisöjen voima on.

Kiitos vaasalaiset äänestäjät mahdollisuudesta vaikuttaa ja valtuutetut tästä kaudesta. On hieno harrastus, saa vaikuttaa oman kotikaupungin asioihin! 

On ilo olla vaasalainen valtuutettu! 

ystävällisin terveisin, 
Aleksi